Kohta nelikymppinen nainen pohtii sitä, elääkö hän itsensä näköistä elämää. Jo kerran koettu työuupumus on hiipimässä takaisin, avioliitossakin on omat haasteensa. Mitä kaikkea naisen täytyy jaksaa ja miten kauan?
Kuvat ovat omiani, joten ethän lainaa niitä luvatta!
Puolen hehtaarin metsässä on kesä. Aurinko paistaa ja tuuli puhaltelee lämpimästi. Kuvan kesäkukat ovat viimevuotisia, tämänvuotiset ovat vielä kaupassa. Pihasta on haravoitu 3/4, se toinen puoli hehtaaria. Metsän puolikasta ei onneksi tarvitse haravoida.
Pohdin tänään onnellisuutta lukiessani erästä blogia. Pahimpina masennuskausinani kuvittelin jatkuvasti, että Mies kuolee - että hän joutuu auto-onnettomuuteen. Ajatukseni pyörivät tämä asian ympärillä päivittäin. Kuoleman ajatus oli mielestäni varma kuin kohtalo - "tiesin" sen tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin, enkä olisi voinut vaikuttaa siihen mitenkään. Odotin vain tulevaa. Aurinkopillereiden myötä päätin opetella irti tästä ajattelutavasta. Aina, kun Mies lähti autolla kotipihasta ja kuvittelin hänen jäävän sille tielleen, käänsin ajatuksen toisinpäin: "Entä jos hän ei kuolekaan?". Vähitellen aivoni alkoivat uskomaan, että Mies ei ole nyt kuolemassa, ja pääsin kiinni onnellisuuden hetkiin. Tällä hetkellä olen oikeasti onnellinen siitä, että saan olla Miehen kanssa joka päivä.
Yhteistä aikaa on vietty viime päivinä tiiviisti aittaremontin kimpussa. Remontti etenee hitaasti, mutta varmasti. Kun lattia avattiin, selvisi syy siihen, miksi kissat ovat olleet aina niin innoissaan aitasta. Lattiavilloista löytyi ainakin sata kiloa hiirenpapanoita! Kissan nenään siellä oli varmasti HUUMAAVA hiiren tuoksu, joten otin ja pesin seinät ja lattiarakenteet mäntysuovalla ja juuriharjalla. Nyt kelpaa köllötellä kesäöinä aitan sängyssä (kunhan ensin saadaan asennettua tuulensuojalevyt, ekovilla, lattialaudat, listat ja vielä kasattua sänky varaston jäljiltä...). Sisäkatto on jo melkein valmis. Ja koko tämä remontti on tehty "ihan vain huvikseen". Miehellä tuntuu tosiaan olevan ylimääräistä virtaa talven jäljiltä. Nyt se on kohdennettu tehokkaasti!
"Mitäs tillistelet?", kysyy peippo.
No sitä tillistelen, että edellisessä postauksessa intoilemani pääskyset taisivat sittenkin olla toiveikkaan mielikuvitukseni tuotetta? Niitä nimenomaisia lintuja ei nimittäin ole näkynyt eikä kuulunut toukokuun alun jälkeen - eikä ole näkynyt myöskään västäräkkejä. Lunta ja räntää on sen sijaan ehtinyt tulla parikin kertaa. Nyt kinokset ovat hävinneet ja ensimmäiset ruohonkorret vihertävät. Näinpä tänään jo pikkuruisia silmujakin lehtipuiden oksilla. Mutta niitä pääskysiä en ole nähnyt. Mieskin muka näki ne silloin...?
Kuluneet 1,5 viikkoa ovat olleet jotenkin kiireisiä ja "töiseviä" niin töissä kuin kotonakin. Töissä on ollut paljon tekemistä. Monilla asiakkailla on kevään tullen erityisen hankalaa. Samoja asioita selvitellään uudelleen ja uudelleen jopa päivittäin, joskus tiukoinkin äänenpainoin. Niissä tilanteissa täyy vain säilyttää oma maltti. Kotona olen tehnyt pihatöitä ja siivonnut - ja viikonloput nukkunut. Unta ja nukkumisen kaipuuta riittää edelleen, vaikka valon määrä lisääntyy koko ajan.
Poika muuttaa kesäkuun alussa omaan pikkuruiseen asuntoonsa. Hän on aivan intona muuttamisen suhteen, muuttokuormaa on pakkailtu jo pitkään. Tänään hän näki tulevan asuntonsa ensimmäistä kertaa "livenä". Nyt muuttaminen konkretisoituu ja saa seinät ympärilleen. Hän suunnittelee hankittavia huonekaluja ja pohtii jo olemassa olevien sijoittelua. Hän jopa avasi itselleen säästötilin, jonne hän aikoo tallettaa kesälomatienestinsä! Nuorempana hyvinkin tuhlailevalta miehenalulta tämä on loistavaa ennakointia ja oman elämän järjestelyä. Hienoa!
Puolen hehtaarin metsässä on siis kevätkiireitä, vaikka kasvimaalle ei ole vielä edes päästy. Pikkuneiti tosin on löytänyt auringossa sulaneet multapenkit ja kaivelee niihin innokkaasti pissipaikkoja. Siinäpähän lannoittaa kasvimaata Mamman apuna. Kylvöjen jälkeen penkit täytyy peittää harsolla, jotta Neiti ei muokkaa niitä uuteen uskoon... Kasvimaasta lisää tuonnempana.
(Peipposen kuva on vielä kamerassa...)
Puolen hehtaarin metsässä kevät kohisee ja linnut laulavat. Krookukset vasta nostelevat nuppujaan, tulppaanien varret nousevat vähitellen, kun lumi väistyy. Sinivuokotkin heräilevät salaisessa paikassa jätekaivon kupeella (tosi romanttista...). Vanhaa lorua mukaillen "puoli kuuta peipposesta..." Peippoja täällä jo on, mutta ei vielä västäräkkejä. Kaupunkiin ne ovat kuulemma jo ilmaantuneet. No, kohtahan ne sitten keikistelevät meidänkin pihassa. Aikanaan sitten tuttu pääskyspariskunta tulee lentelemään pihan ylle. Yhtenä vuonna ne tekivät pesän takaoven ulkovalon päälle, mutta ilmeisesti pesimistouhuja intensiivisesti tuijottavat kissat eivät olleet niiden mieleen ja viiden poikasen aikuistuttua ne muuttivat majansa jonnekin muualle. Silti ne tulevat joka kesä lentelemään pihan ylle. Puolen hehtaarin metsä on ilmeisesti niiden reviiriä.
Tänään on ikkunoiden pesupäivä! En kajoa väleihin vielä aikoihin, mutta ulkopuolet pitäisi pestä kevään kunniaksi. Olen siirtänyt toimitusta jo joitakin viikkoja. Mikä kiire sillä toisaalta on? Itsellenihän minä sen työn teen.
Vanhaherra kuorsaa meidän sängyssä. Pikkuneiti on ulkona jahtaamassa vesilätäkkökuplia. Minulla on vapaapäivä, enkä aio ikkunoiden pesemisen lisäksi tehdä yhtään mitään. Luen kirjaa ja nautin auringon paisteesta sisältä käsin. Ulkona tuulee kylmästi. Mies on edelleen ihana.
Lisäys klo 12.05: "...Pääskysestä ei päivääkään!" Nyt ne pääskyset tulivat - kaikki viisi! Västäräkki jäi välistä. Puolen hehtaarin metsässä on vähenevistä kinoksista huolimatta nyt siis kesä!
Pikkuneiti nauttii pihalla lällyleikeistä. Se vahtii rapakoista nousevia ilmakuplia ja hyökkäilee niiden kimppuun. Minä ja Mies nautimme auringon paisteesta, peipposten laulusta sekä aitan remontoinnista. Remontointi on vaan niin mukavaa, se saa ajatukset pois työasioista. Uuden suunnittelu, rakentaminen ja oman työn tulosten näkeminen on nautinnollista. Pitäisiköhän joskus rakentaa kokonainen talo?
Kesän parhaimmat kuukaudet ovat mielestäni touko- ja kesäkuu. Heinäkuussa kesä on jo liian "rehevä ja kypsä", alkukesän raikkaus ja tuoreus on muuttunut. Olen syntynyt heinäkuussa, silti pidän enemmän alkukesän kuukausista. Ja nyt ne ovat tulossa, ihanaa! Jatkan kirjoittamista, kunhan remontoinnilta taas ehdin. Kaunista ja aurinkoista kevättä teille kaikille!
Räntäsateesta ja auringonpaisteesta, yöpakkasista ja päivällä sitkeästi plussalle kiipeävistä lämpötiloista huolimatta - tai juuri niiden takia - olen kantanut pelargoniat sisään talvehtimisvarastosta. Nyt ne on leikattu ja kasteltu. Sainpa ruukullisen uusia pistokkaitakin kaupan päälle. Viimeistään kuukauden kuluttua ne kukkivat komeasti. Yllä oleva kuva ei ole paras mahdollinen otos kukkivasta pelargoniasta, mutta tähän hätään ei ollut tarjolla kuin kännykkäkuva viime kesältä (seli-seli...).
Olen ollut tällä viikolla tyytyväinen kolmeen isoon asiaan: 1) Olemme Miehen kanssa löytäneet uuden auton ja lainakin järjestyi ilman turhia rutinoita. Saamme auton pihaan huomenna. Olemme iloisia kuin tikkarin saaneet lapset! 2) Olen saanut vaihdettua töissä mullat 32:een kukkaruukkuun! Tein mullanvaihtoa "välitöitä" asiakastyön ohella, aivan omasta halustani. Nautin siitä! 3) Sain korjattua läppäriini ilmestyneen nettiyhteysongelman ihan itse! Tosin olin kyllä todennäköisesti aiheuttanutkin ongelman ihan itse hävittämällä erään ohjelman, joka on kyllä ladattavissa netistä, mutta kun tällä koneella ei siis päässyt nettiin. Pitkän miettimisen (=lue: stressaamisen ja hermoilun) jälkeen kokeilin korjata ongelmaa siten, että latasin ohjelman ensin Miehen koneelle, josta kopioin sen muistitikulle, josta siirsin sen sitten omalle koneelleni - ja se toimi! Mainittakoon, että en todellakaan ole mikään nettivelho, joten olen suorastaan ylpeä itsestäni!
Puolen hehtaarin metsässä tehdään taas remonttia. Mies on purkanut pihalla olevan pienen, vanhan hirsiaitan sisukset pois. Tarkoituksena on tehdä siitä nätti kesähuone esimerkiksi vieraille. Seinälevyjen alta paljastuivat kauniit vanhat hirret, jotka aiomme jättää näkyville. Samoin alas laskettujen kattopaneelien takaa paljastuivat kauniit kattohirret. Seurataan remontin edistymistä.
Pääsiäisloma, auringonpaiste, savusauna, hyvää ruokaa ja hyviä vieraita. Mikäpä sen parempaa! Miehen veli tuli pääsiäislomalle kotiin pohjoiseen uuden naisystävänsä kanssa. Uusi tulokas otettiin vastaan lämpimästi, samoin hänkin suhtautui meihin. Appivanhemmat saivat toisen mieluisan miniän. Tuntui hyvältä nähdä Miehen veli taas pitkästä aikaa onnellisena. Lähdön hetkellä tulevia vierailuja suunniteltiin ahkerasti.
Kesälomaan on aikaa 14 viikkoa... Olen selvästi väsynyt kuluneen talven jäljiltä. Töissä on tapahtunut liikaa isoja asioita, jotka ovat vieneet voimia. Meillä ei ole tällä hetkellä edes työnohjausta, jossa ajatuksiaan saisi pohtia ääneen. Se olisi tarpeen. Työn vastapainoksi minun täytyy nyt panostaa enemmän vapaa-aikaan - yhdessäoloon, rentoutumiseen, valokuvaukseen ja kaikkeen mukavaan. Kaikkeen, mistä saan hyvää oloa ja voimia.
“Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi
(linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).”
1. Valo ja aurinko. Päivän piteneminen piristää mieltä aivan valtavasti! Olen kuin kasvi, en säily hengissä pimeässä. Talvet ovat vaikeita juuri pimeyden takia, vaikka pakkasesta ja lumesta pidänkin.
2. Eläimet. Koti-, lemmikki- tai villieläimet, ihan sama. Kaikki tuovat hyvää mieltä. Olen opiskellut eläimiä ihan ammatiksi asti.
3. Kasvit. Huonekasvien hoitaminen, puutarhanhoito. Mullassa möyriminen, kasvun seuraaminen. En raaski hävittää huonekasveja, joten niitä on kertynyt kotiin 16, töissä työhuoneessani niitä on 8. Kesällä minulla on kotona pieni kasvimaa.
4. Kirjat, kirjastot, kirjakaupat. Kaikki kirjat käyvät. Nimenomaan paperiversioina, sähköisiin kirjoihin ei liity samanlaista kirjojen koskettamisen ja tuntemisen riemua. Lukeminen on ihanaa!
5. Rautakaupat. Kaikki rakentamiseen, remontointiin ja kodin sisustamiseen liittyvät jutut kiinnostavat. Rautakaupoissa on ihanaa kulkea hyllyjen välissä ja tutkia materiaaleja, työkaluja tai vaikka muttereita. Viimeksi olen tutkinut vesiputkiin ja niiden liitoksiin liittyviä pikkunippeleitä (joita on paljon!). Rautakaupan hyllyjä ja kuvastoja tutkimalla oppii paljon.
6. Kävyt ja pikkukivet. Kauniita ja käteviä sisustustavaroita. Niitä on mukava etsiä kävelylenkeillä (kesällä, nyt on vähän vaikeaa). Jo lapsena taskuistani löytyi aina pikkukiviä.
7. Nukkuminen. Väsyneenä on ihanaa kellahtaa sänkyyn ja kääriytyä peittoon. Nykyisin olen usein väsynyt, joten nukkuminen on mieluista.
8. Käsityöt. Kaikki käsillä tekeminen. Tällä hetkellä neulon jatkuvasti.
9. Oma Mies. Täytyy sanoa, että kaikessa ärsyttävyydessäänkin hän on "se oikea". Yhdessä oleminen vaikka 24/7 on mukavaa.
10. Oma koti. Olen ehdottomasti koti-ihminen. Oma pesä, oma reviiri. Viihdyn kotona turhankin hyvin.
Vapaapäivä, pakkasta aamulla -10 astetta. Kävin jo aamusta kävelylenkillä samalla, kun Mies ja appiukko ajoivat hevosia. En saanut tallennettua kameraan raakkuvaa korppia enkä puissa lenteleviä talitiaisia - sen sijaan hevoset eivät tällä kertaa pakoilleet kameran etsintä. Kamera on mainio lenkkikaveri, koska se siirtää ajatukset ympäröivän luontoon ja vapauttaa minut oman sisäisen mielenmaailmani jatkuvalta penkomiselta.
Minulla on pitkä lista tekemättömiä kotitöitä. Tai itseasiassa sellaisia, jotka "muka pitäisi" tehdä ennen pääsiäistä, jolloin meille tulee vieraita. Miehen veli tuo uuden naisystävänsä näyttäytymään. Haluaisin antaa uudelle tulokkaalle mahdollisimman hyvän kuvan meistä ja Puolen hehtaarin metsästä. Toisaalta varmaan hänkin haluaa antaa mahdollisimman hyvän kuvan itsestään, eikä niinkään kiinnitä huomiota kaikkiin niihin yksityiskohtiin, joiden kuvittelen pistävän silmään "Tekemättöminä Töinä". Eli järki käteen, nainen! Nautitaan pääsiäisenä mukavasta yhdessä olosta ihan pelkän perussiivouksen jälkeen. Mitä väliä sillä on, onko ikkunoita ehditty pestä tälle keväälle? Vanhaa sanontaa mukaillen: Ei pitäisi tuijottaa pelkkiä puita, vaan nähdä koko metsä ja sen ympärillä oleva maisema.
Kissakuumeeni on hieman laantunut. Mies ei lämmennyt ajatukselle kolmannesta kissasta vaan veti taas lopulta esille kovimman pelikorttinsa: Myydään talo ja muutetaan kaupunkiin. Kauhistuksen kanahäkki! Mies on sittemmmin myöntänyt, että kevään tulo on saanut hänet vähän levottomaksi. Tekisi mieli muuttaa, remontoida, uudistaa. Minä voin allekirjoittaa nuo kaksi viimeistä, muuttaa en halua. Joten Puolen hehtaarin metsä vain kahdella kissalla ja taas jollain uudella remontilla höystettynä kuulostaa oikein hyvältä vaihtoehdolta kaupunkiinmuuton sijasta. Ei sitten muuta kuin remonttia suunnittelemaan!
Nyt sitten olenkin väsymyksen sijasta täynnä tarmoa! Perhana!
Jatkuva väsymys ja unien näkeminen työasioista on kyllä totta. Näistä on ollut riesaa viime aikoina ihan urakalla. Asiakkaiden ja työyksikön ongelmat ja niiden ratkaisuyritykset pyörivät mielessä öin ja päivin. Niin ne kuuluvat tekevän työkavereillakin. Viimeksi viime viikolla esimieheltä tuli ikäviä uutisia (=vaatimuksia) tulevalle kesälle. Nämä vaatimukset laittavat kesälomajärjestelymme uusiksi ja kuormittavat työyksikkömme eri ammattiryhmistä nimenomaan sairaanhoitajia. Ja kermana kakun päällä: koko vastuualueelta pitäisi saada säästettyä tämän vuoden aikana kokonaista viisi henkilötyövuotta! Sijaisia emme ole saaneet tähänkään asti, joten... Aika näyttää, mitä säästöt tarkoittavat.
Kävin tänään töiden jälkeen kaupungin kirjastossa lainaamassa kotimaisia dekkareita. Niitä on mukava lukea. Kirjaston viereen rakennetaan pienkerrostaloa "senioreille". Rakennustyöt ovat hyvällä mallilla, osa talorivistöstä on jo saanut vesikaton päälleen. Seuraan tätä rakennustyömaata siksi, koska iäkkäät vanhempani aikoivat ostaa tulevaisuudessa valmistuvasta pienkerrostalosta asunnon vanhuudenpäivikseen. "Aikoivat" siksi, että pienimuotoisen varaus-perumis-varaus-perumis-härdellin jälkeen äitini löi viime hetkellä jarrut päälle ja loppujen lopuksi kieltäytyi koko asunnonvaihtoprojektista. Jouduin siis uudelleen asennoitumaan siihen, että vanhempani aikovat jatkossakin viettää yhä raihnaisemmiksi käyviä vuosiaan isossa omakotitalossa, jonka suunnittelussa ei ole huomioitu liikuntarajoitteita, voimien (ja innostuksen) vähenemistä koti- ja pihatöiden suhteen eikä jatkuvasti lisivää remontoinnin tarvetta. Äitini ei ole halukas luopumaan mistään ylimääräisestä tavarasta, joten siivoaminen täpötäydessä talossa on hankalaa. Miten kätevää "vanhusten" olisikaan ollut vaihtaa omakotitalo kodinhuoltotöineen puolta pienempään kerrostaloasuntoon, jolloin jo muuttovaiheessa ylimääräisistä tavaroista olisi ollut pakko hankkiutua eroon!? No joo... Jo kirjoittaessani tuota lausetta tajusin, miksi äiti perui asuntokaupat. Kuka sitä nyt kotoaan lähtisi puolta pienempään kerrostaloon (vaikka se olisi kuinka uusi ja nätillä paikalla) ja luopuisi vuosien aikana hartaudella hamstraamistaan tavaroista, joiden keskellä on turvallista elää! Että sepä siitä.
Lopuksi asiasta aivan toiseen. Pieni sinitiainen on löytänyt tiensä lintulaudallemme. Ihailkaa!(Lintua siis...)
Kevät on tullut! Talitiainen laulaa, aurinko paistaa ja räystäältä tippuu vesi. Lukijani Mervin kehotuksesta yritän nyt sitten kuitenkin saada blogiini myös kuvia kertomaan Puolen hehtaarin metsän elämästä. Tässä aluksi se laulava talitiainen. Lisään muutamia kuvia myös aiempiin kirjoituksiini, käykää katsomassa.
Olen kissakuumeen vallassa. Kävin erän työkaverini luona katsomassa hänen kissojaan - kaikkia niitä kuutta! Yksi niistä tarvitsisi uuden kodin ja minä tietysti olen nyt heltynyt haaveilemaan kolmennesta kissasta. Mies sanoo asiaan jyrkän ein, mutta niinhän hän sanoin ennen Pikkuneidinkin tuloa. Olen aloittanut väsytystaistelun: "Entä jos kuitenkin...? Se kissa tarttee oikeasti uuden kodin. Siinä olis Pikkuneidille leikkikaveri, kun Vanhherra ei jaksa enää touhuta jatkuvasti. Kolme kissaa menee siinä missä kaksikin. Joohan, muru?" Katsotaan, miten tässä käy.
Valokuvausharrastus sen sijaan edistyi eilen ihan mukavasti. Sain onnistuneen sivukuvan hömötiaisesta! Löysin kamerasta lisäzoomia ja etsimeen vielä sen linnunkin, joten vaikka tintti istui korkealla männyn latvassa, kuvasta tuli varsin onnistunut. Niitä harhalaukauksia tuli sitä ennen kyllä aika monta...
Pikkuneiti herättää edelleen joka yö seuranpuutteen vuoksi. Vanhaherra nukkuu yöt eikä jaksa (viitsi) seurustella nuoremman kanssa, joten seuralaiseksi pyydetään usein mammaa. Pikkuneiti tulee tyynyn viereen ja herättää minut kuopimalla tassullaan kättä: "Silitä minua!". Sitten silitellään. Usein se myös raapii jotain ovea tai ihan vain seinääkin herättääkseen meidät seuranpuutteen vuoksi. Kun jompikumpi sitten vihdoin nousee sille kaveriksi, se on ihan tuhottoman iloinen. Perusteellisen silittelyn jälkeen se jopa rauhoittuu nukkumaan, kun joku vain valvoo sillä aikaa. Olemme jättäneet sille yövalonkin palamaan, jos se vaikka rauhoittaisi sitä, mutta ei. Ilmeisesti Pikkuneiti ajattelee, että jonkun laumasta täytyy vartioida sillä aikaa, kun on sen vuoro nukkua? Onneksi kevät ja lämpivät ilmat ovat tulossa, joten sen voi laskea yöksi ulos. Paitsi että ilves ja lapinpöllö on taas nähty näillä nurkilla....
Olen tässä kirjoittaessani miettinyt tuota neulomisasiaa ja päätynyt siihen tulokseen, että aloitan palmikkoneuleen rinnalle toisen, vähemmän keskittymistä vaativan neuleen, jota voin neuloa silloin, kun en jaksa panostaa palmikkoneuleeseen. Sillä minä halua juuri nämä ihanat palmikkovillasukat! Valmistuttuan ne on varmaan pakko valokuvata, että tekin näette. Mutta siihen menee vielä aikaa...
Olen tällä viikolla ryhdistäytynyt valokuvausasiassa ja saanut useita kohtalaisia otoksia. Kuviin pääsi mm. talitiainen (zoomista huolimatta se löytyy kuvan keskeltä pienenä keltaisen pisteenä vain, jos osaa katsoa), hömötiaisen selkä, kävyistä notkuva männynoksa, metsätiellä ravaavia hevosia ja niiden osia (...) sekä tietysti kissoja. Lintujen kuvaaminen on vaikeaa, koska ne eivät pysy hetkeäkään paikoillaan. Kissojen säikyttelemät maalaislinnut eivät antaudu läheisempään tuttavuuteen edes täyden ruokintalaudan ääressä, kuten ehkä kaupunkilaisserkkunsa tekisivät. Hevosia on helpompi kuvata, koska ne liikkuvat lintuja hitaammin. Toisaalta aloittelevana kuvaajana olen useita kertoja kadottanut kameran etsimestä niinkin suuren eläimen kuin hevosen ja niiden sijasta kuvissa näkyy milloin mitäkin... Liikkuvaa kohdetta on siis haastavaa kuvata. Nostan hattua niille blogisteille, jotka ovat julkaisseet todella hyviäkin harrastelijakuvia liikuvista kohteista!
Hyvää ja aurinkoista viikonloppua teille kaikille!
Intohimoisen neulomisen takia en ole valokuvannut, käynyt lenkillä enkä melkein siivonnutkaan. Eilen sain kammettua imurin kaapista ja sille todellakin löytyi käyttöä... Nyt olen kaivanut kamerankin laatikosta ja suunnittelen kävelylenkkiä se seuranani. Neulominen ei ole tauolla, nyt elämään ehkä vain mahtuu muutakin. Tähän asti tunsin melkeinpä huonoa omaatuntoa jatkuvasta neulomisesta, mutta nyt kirjoittaessani huomaankin neulomisen olleen terapeuttista. Olen näköjään tarvinnut uppoutumisen mahdollisuuden, uusien mallien opetteluun keskittymisen sekä rutiininomaista tekemistä käsilleni. Se on tehnyt hyvää pääkopalle.
Mies haluaa mönkijän. Perusteluna on iso piha ja paljon lunta, jonka työntelemiseen lumikolalla hän on jo kyllästynyt. Mönkijä olisi kuulemma oiva apu lumitöissä, suorastaan välttämätön. Miehen mönkkärikuume lähentelee jo piinaavan autokuumeen volyymeja. Rahaa tähän "välttämättömyyteen" ei toki ole, mutta eipä se estä haaveilemasta. Tänään Mies vie minut kauppaan katsomaan mönkijöitä. Hän kuvittelee kuumeen iskevän minullekin, kunhnan vain saan tuntuman mönkkärin istuimeen. Itse olen epäileväinen, katsotaan nyt. Onneksi pääsen kaupunkireissun jälkeen taas neulomaan...
Olimme eilen Miehen isoenon hautajaisissa. Hautajaiset olivat odotetut - vanha mies kuoli elettyään pitkän ja rikkaan elämän. Odottamatonta sen sijaan oli, että kappelissa vainajan saapumista odotellessamme anoppini sai epilepsiakohtauksen. Sairaankuljetus vei hänet keskussairaalaan, jossa hän sai toisen, pahemman, kohtauksen ja jäi osastolle seurantaan.
Anoppi on vanhemmalla iällään sairastunut epilepsiaan, joten kohtauksia on tullut ennenkin. Appiukko on tottunut niihin, samoin minä sairaanhoitajana. Mies ei sen sijaan ole tottunut näkemään äitiään epilepsiakohtauksen kourissa, saati sitten suurin osa saattoväestä. Ihmiset hätääntyivät, kyselivät ja jakelivat ohjeita. Kukaan heistä ei silti tullut auttamaan, kaikki pysyivät turvallisen välimatkan päässä sairastuneesta.
Hautajaiset alkoivat hieman aikataulusta myöhässä ambulanssin lähdettyä kappelin pihasta. Appiukko näytti olevan hukassa omasta roolistaan vaimon sukulaisen hautajaisissa, kun vaimoa ei ollutkaan paikalla. Suku otti hänet kuitenkin huomaansa ja anopin kukkalaite saatiin laskettua asiaankuuluvasti. Itselläni kesti kuitenkin pitkään ennenkuin pääsin irti tunteesta, että olisin ollut anopin hautajaisissa. Tunne oli kauhea, sillä minulla on mukava anoppi. Mitähän Mies ajatteli siinä tilanteessa? Hän ei ole vielä kyennyt pukemaan ajatuksiaan sanoiksi.
Poika täyttää ensi viikolla 18 vuotta. Liki täysi-ikäisen ajatukset tärkeimmistä toimenpiteistä maagisen päivämäärän jälkeen liittyvät baariin ja autoiluun. Ilmeisestikin hän on normaali nuorimies? Tottakai meitä vanhempia huolestuttavat kaikki ne maailman houkutukset, joihin täysi-ikäisellä lapsella nyt on lupa, mutta ei ehkä vielä ymmärrystä. Poika on kokeillut siipiään ennenkin. Rajoista, seurauksista ja oman järjen käyttämisestä on puhuttu hänen kanssaan jo vuosia. Toivottavasti jotain on mennyt perille asti. Seurataan tilannetta - ollaan läsnä ja käytettävissä, mikäli nuorimies meitä tarvitsee.
Tämän talven pakkasennätys Puolen hehtaarin metsässä koettiin tänä aamuna: -31,5 astetta. Nyt pakkasta on enää -25,4 astetta - lauhtumaan päin siis. Puolen hehtaarin metsä sijaitsee vaaran laella, joten pakkaslukemat eivät ole täällä yleensä niin kireitä kuin ympäröivillä alueilla. Talvella vaaralta laskeuduttaessa auton lämpömittarin lukema poikkeuksetta laskee aina 6-10 astetta. Kylmä ilma siis todellakin laskeutuu alaspäin - myös pakkasella.
Saimme Miehen kanssa vessaremontin valmiiksi. Vessasta tuli niin kaunis, että siellä istuu nyt ihan mielikseen! En sano, että "hieno", koska vessa on edelleen niin perustavallinen kuin vain voi olla. Uudet, erimalliset kalusteet tekevät tilasta kuitenkin "uuden" ja pienet koristeet - kuten limenvihreä "ampiaispullo", kesäinen postikortti seinällä ja uusi matto lattialla - viimeistelevät työn. Kaunista. Ja kaikki omin käsin tehtyä.
Pakkasen ja vessaremontin viimeistelyn takia en ole käynyt ulkona koko viikonloppuna. Tänään katselin auringon paistetta ikkunasta Pikkuneidin kanssa ja tuumailin, että "Tuolta saisi mahtavan valokuvan... ja tuolta... ja tuoltakin!". Silti en saanut itsestäni irti sen vertaa, että olisin lähtenyt ulos kameran kanssa. Saahan niistä upeista luontokuvista haaveilla, jos niiden perään ei koskaan viitsi lähteä kameran kanssa!
Tänään saamme uuden presidentin. Lähden jännittämään vaalitulosta television ääreen, Miehen kainaloon. Leivinuuni hehkuu lämpöä, Vanhaherra kuorsaa kirjahyllyssä. Mikäs tässä on elellessä.
Puolen hehtaarin metsässä on pakkastalvi. Lintulaudalla käy sini- ja hömötiaisia (niitä, joiden takapuolesta sain ensimmäisen lintukuvani...). Kissat viihtyvät leivinuunin päällä ja vain kipaisevat kuistilla haistelemassa pakkasilmaa. Syksyllä hankitut koivuklapit ovat nyt ahkerassa käytössä. Aurinko paistaa päivisin, mikä tuntuu pimeän talven jälkeen yleellisyydeltä.
Olemme Miehen kanssa tehneet tämän viikon vessaremonttia. Tarkoituksena on uusia vessan kaapistot, pesuallas ja hana. Kotona päivät aikaansa viettävä Mies on ollut ahkera ja purkanut vanhat kalusteet pois. Eilisen päivän kasasimme uusia kalusteita. Vanhaherra on hieman hämmentynyt "oman" vessansa muutoksista. Kaapistojen purkamisen jälkeen se esitteli minulle vessassa "iskän" aikaansaannoksia kovalla naukumisella säestettynä: "Katso, meiltä puuttuu vessan kaapit!!" Se on vihdoin joutunut tyytymään pesuhuoneen hiekka-astiaan. Pikkuneitiä muutokset eivät tunnu haittaavan. Nuorena neitinä se on vielä sopeutumiskykyinen toisin kuin kaavoihinsa kangistunut Vanhaherra.
Töissä on ollut kiirettä ja paljon tekemistä. Siksipä onkin ollut mukavaa huomata, että oma jaksamiseni on ollut kohtuullisen hyvää. En ikävöi lomaa, joskin viikonloput tuntuvat liian lyhyiltä. 12 vuoden hoitotyön jälkeen olen uskaltautunut hakemaan jopa ensimmäisiä palkattomia vapaapäiviäkin. Aiemmin olen ollut jatkuvasti huolissani rahojen riittävyydestä, vaikka samalla tiedän, että ne kuitenkin riittävät - ovat aina riittäneet. Ehkä uskallan nykyisin luottaa siihen, että asiat kyllä järjestyvät, vaikka itse löysäisinkin.
Mies on ihana. Parisuhteemme voi tällä hetkellä paremmin kuin ehkä koskaan. Pinnaa ei kiristä, joten riidelläkään ei enää tarvitse. Olemme hitsautuneet yhteen, tämä tuntuu oikealta kumppanuudelta. Aurinkopillerit ovat murtaneet näkymättömän muurin väliltämme. Nyt on hyvä olla.
Huomenta kaikille! Blogipäivitykseni tuntuvat hieman venähtävän nykyisin. Eilenkin istuin koneen ääressä pari tuntia vain pelaten pasianssia. En kirjautunut olleenkaan nettiin. Väillä on hyvä olla ihan itsekseen ja kuulostella elämää muiltakin kanteilta.
Pikkuneiti on vihdoin oppinut avaamaan ovia. Vielä kylläkin vain nousemalla seisomaan ovea vasten, jolloin - hyvällä tuurilla, mikäli saranat sattuvat olemaan oikeaan suuntaan - ovi aukeaa itsestään. Tämä on ollut Pikkuneidille mullistava kokemus. Oven vetäminen auki tassulla ei vielä onnistu. Tekniikka on hukassa, vaikka Vanhaherra avuliaasti kyllä näyttää mallia. Ovia siis auotaan meillä nykyisin ahkerasti.
Ostin Vanhalleherralle kuomullisen hiekka-astia. Se ei mahtunutkaan vessaan, joten sijoitin sen pesuhuoneeseen toisen hiekka-astian kaveriksi. Pikkuneiti otti kuomuvessan heti käyttöön, mutta Vanhaherra pihtaa... Sen mielestä hiekka-astian kuuluu olla vessassa ja muualle hän ei isoa asiaansa tee. Hiekka-astian mallilla ei tunnu olevan väliä, kunhan se vain on vessassa. No, harjoitellaan tätä vielä.
Valokuvaharrastukseni on edistynyt mukavasti. Olen saanut jo otettua ensimmäiset onnistuneet luontokuvani: maisemakuvan, yksityiskohdan sekä lintukuvan. Lintukuvaan pääsi pitkän kameraharhailun jälkeen hömötiaisen takapuoli. Sinitiaisen kuva on otettu sen verran pienellä zoomilla, että eipä ole paljoa kehumista. Hieman on siis vielä treenattavaa tällä saralla... Olen miettinyt valokuvablogin perustamista, kunhan kuvia kertyy enemmän. Palataan asiaan siis myöhemmin.
Olen neulonut viidet parit lapasia ja nyt on menossa jo toiset villasukat. Neulominen on mukavaa. Samalla voin hyvällä omalla tunnolla katsoa telkkaria, kun kuitenkin teen samalla jotain hyödyllistä. Onneksi molemmat asiat onnistuvat yhtä aikaa. Olkapääkipu vain on ikävänä muistutuksena siitä, että toinen käsi on rasittunut liikaa. Pitäisi malttaa olla... Tänään teen kuitenkin pitkän kävelylenkin. Päivän pituus on jo kaksi tuntia enemmän kuin joulun alla, joten kevät on tulossa. Ihanaa!
Vanhaherra on luonteeltaan säntillinen ja tarkka kissa - vanhemmiten jopa neuroottinen. Se tuntee olonsa kotoisaksi, kun arki sujuu rutiinien mukaan, kun kaikki tapahtuu niinkuin aina ennenkin. Aamuisin on saatava sopiva määrä silityksiä ja supatteluja, ruokailun aloittamiseen on saatava "lupa", syliin tullessa on aina perusteellisesti "leivottava" sopiva makuupaikka. Suihkun jälkeen on päästävä hartioille makaamaan, koska märkiin hiuksiin on ihana hangata päätä. Iltaisin Vanhaherra käy nukuttamassa meidät makaamalla hetken mahan päällä.
Vanhalla herralla on "suljetun oven syndrooma". Usein se saa päähänsä, että joku tietty ovi täytyy olla auki, vaikkei sillä sitten olisikaan mitään asiaa ko. huoneeseen/kaappiin/rakennukseen. Vanhaherra seisoo oven edessä, naukuu vaativasti ja katsoo tiiviisti silmiin kuin sanoen: "Avaa nyt, tämä on kiinni!". Joskus oven takana on jotain, joka oikeasti kiinnostaa sitä, useimmiten ei. Herran mielestä ovet vain on hyvä pitää auki.
Vanhallaherralla on myös vanhemmiten yhä pahentuva "vessasyndrooma". Se on aina ollut tarkka hiekka-astiansa puhtaudesta ja jätöstensä huolellisesta peittämisestä. Siisti kissa siis. Se ilmoittaa aina naukumalla, kun se on menossa tekemään hiekka-astiaan "isoa asiaa", jotta me "palvelijat" tiedämme olla valmiina siivoamaan jäljet. Nyt vanhemmiten näiden "isojen asioiden" peittämisestä on tullut iso asia. Vessa-asioinnin jälkeen Vanhaherra kaapii ja kuoputtaa hiekkaa jätöstensä päälle - ja kaapii ja kuoputtaa - ja kaapii ja kuoputtaa. Hiekka lentelee astian reunojen yli ja peittämiseen otetaan usein mukaan myös vessan pikkumatto sekä käsisuihku, jonka se saa revittyä alas seinältä letkusta. Toimitus keskeytyy vasta, kun menen tyhjentämään astiaa ja hätistelen Herran pois tieltä. Tätä ongelmaa ei ole "pikkuasioiden" jälkeen.
Hiekka-astia on riittävän iso, niitä on riittävän monta, ne pidetään puhtaina ja "vessarauha" on taattu. Vanhanherran ongelmana on kuitenkin tuoreiden jätösten haju. Jopa hiekka-astian tyhjentämisen jälkeen se saattaa mennä uudelleen kaapimaan hiekkaa, mikäli vessassa tuoksahtaa sen mielestä pahalta. Niinpä me "palvelijat" olemmekin oppineet suihkauttamaan vessaan hieman ilmanraikastinta Vanhanherran hiekkalaatikkoasioinnin jälkeen, jolloin pakonomainen peittäminen on vähentynyt selvästi. Mielestäni Vanhanherran jätökset eivät haise sen kummemmin kuin Pikkuneidinkään (jonka jätöksiä Vanhanherra ei käy peittämässä jälkeenpäin). Olen kuitenkin nyt ostanut kissoille uusia raksuja, joiden kuulemma pitäisi vähentää vessa-asioinnin hajuja. Katsotaan, toimivatko ne.
Ai, minä vai?
Päähänpinttymistään huolimatta Vanhaherra on mitä rakastettavin kissa, joten mitäpä "mamma" ei karvalapsensa eteen tekisi. Tälläistä tällä kertaa täältä Puolen hehtaarin metsästä.
Tein tänään suursiivouksen. Suursiivoukseksi lasken sen, että normaalin imuroinnin lisäksi luuttuan lattiat, pyyhin pölyt, vaihdan lakanat ja tuuletan tekstiilit. Aivan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, onnistuin pudottamaan yhden kukkaruukun, jonka sisällön siivoaminen nosti ärtymyskertoimeni toiseen potenssiin. Pidän siivoamisesta, mutta tulen ärtyisäksi yhteistyöhaluttoman imurin raahaamisesta letkusta ympäri taloa. Tämä samainen imuri kampitti letkullaan kyseisen kukkaruukun, joka kopsahti lattialle (ei mennyt rikki) ja levitti sisältönsä siihen. Mullan leviäminen olohuoneen lattialle (ei mennyt edes matolle) ei haitannut, mutta viherkasvin kärsimät vahingot hermostuttivat. Päästelin imurille kasan huonosti valikoituja laatusanoja, jotka kuullessaan Mies linnoittautui sujuvasti vessaan viheltelemään. Vanhaherra sitävastoin kipitti paikalle kuin kutsun kuulleena ja avusti yltiöystävällisesti kukkaruukun täyttämisessä. Vanhanherran kintereillä olohuoneeseen kipitti myös Pikkuneiti, joka ei ollut oikein varma, mitä varten paikalle oli tultava, mutta yhtä antaumuksella sekin sitten avusti siivouksessa. Se jopa kaapi multaa kasaan tassullaan.
Kukka saatiin pelastettua ja Mies vapautettiin vessasta. Joskus voi todellakin olla hyväksi, ettei ole paikalla silloin, kun pahiten rytisee, mutta jälkeenpäin on hyvä tarjota apua. Mies korvasi pakenemisensa "voimahalauksella", joka siinä tilanteessa tuli tarpeeseen. Imurointi sai jatkua.
Olen miettinyt sisäkaton maalaamista. Katto on mäntypaneelia, joka kellastuessaan on saanut huoneet näyttämään matalilta. Kaiken maalaaminen valkoiseksi tuntuu olevan nykyään muotia, jota en haluaisi noudattaa. Siksi olen tähän asti siirtänyt maalaamista. Nyt kellastuneen männyn peittäminen alkaa kuitenkin tuntua ajankohtaiselta. Urakka vain on valtava, sillä kaikki sisäkatot täytyy maalata yhtenäisyyden takia. Katsotaan nyt...
Jotain hyvää tehdäkseni lopetin herkkujen syönnin loppiaisena - siis eilen. Katsotaan nyt, kauanko päätökseni kestää, sillä Mies on melkoinen herkkusuu ja työpaikankin kahvipöydässä on aina tarjolla jotain makeaa. En laihduta, haluan vain hieman petrata ruokavaliotani. Olen myös päättänyt aloittaa säännölliset kävelylenkit (kameran kanssa?). Maalla talviaikaan tämä tarkoittaa otsalampun hankkimista. Lisätään se siis ostoslistaan. Näillä tunnelmilla ja suunnitelmilla siis kohti alkavaa vuotta.
Tämän vuoden viimeinen päivä. Mayojen kalenterin mukaan huomenna alkaa sitten viimeinen vuosi. Katsotaan mitä se tuo tullessaan. Maailmanloppuun en usko, muutokseen kylläkin. Blogistien tapaan minäkin teen nyt yhteenvetoa kuluneesta vuodesta:
Parisuhde: erittäin plussalla. Suurimman osan vuotta Miehen kanssa oli kyllä kaikenlaista hankaluutta. Aloitin blogin pitämisen osittain parisuhteen ongelmien takia. Syksyllä saimme kuitenkin Miehen kanssa aurinkopillerit, joiden ansiosta parisuhde voi tällä hetkellä aivan mainiosti. Vika oli enemmänkin molempien mielialassa kuin varsinaisesti parisuhteessa. Hyvä niin.
Lapset (karvaiset sellaiset...): loppujen lopuksi erittäin plussalla. Pikkuneiti pääsi kesällä melkein hengestään kyynmetsästyksessä. Kahden päivän sairaalahoito auttoi. Appiukon Menoneiti pääsi melkein myös hengestään vaikean suolitukoksen takia. Juhannus vietettiin Hyvinkään hevossairaalassa ja muutaman päivän kuluttua Menoneiti palasi kotiin entistä ehompana. Muut karvalapset eivät ole tarvinneet sairaalahoitoa. Vanhaherra on piristynyt syksyn ja talven aikana, nykyisin se leikkii kuten ennenkin. Miehen Poika (joka itseasiassa nyt aikuisuuden kynnyksellä on aika karvainen lapsi hänkin...) käy ammatti- ja autokoulua sekä suunnittelee omaan kämppään muuttamista. Plussalla siis.
Sukulais- ja ystävyyssuhteet: Vaihdellen. Lähimpiin sukulaisiin olen pitänyt yhteyttä kiitettävästi. Siskon kanssa välit erittäin plussalla, vanhempien ja appivanhempien kanssa plussalla. Muut sukulaiset.... Sanottakoon vaikka näin, että kaikki tarpeelliset joulukortit on lähetetty. Ystävyyssuhteet sen sijaan ovat olleet aivan retuperällä. Vanhojen ystävieni kanssa en juurikaan ole pitänyt yhteyttä. Lähimmät ystäväni löytyvät nykyisin työkavereistani, joita siis näen joka päivä. Heidän suhteensa olen plussalla.
Työ: Työ on ilmeisesti suurin syy blogin aloittamiseen, koko vuosi on ollut henkisesti erittäin raskasta. Työongelmia on selvitelty esimiesten, työsuojeluihmisten ja työterveyshuollon kanssa. Asiat etenevät hitaasti, mutta etenevät kuitenkin. Loppujen lopuksi työilmapiiri on kohentunut selvästi, työn ongelmakohdat on myönnetty ja kartoitettu, ja asiat ovat saaneet jonkinlaiset raamit. Oma työssä jaksamiseni on kohentunut huomattavasti aurinkopillereiden myötä, joten loppujen lopuksi työnkin suhteen ollaan plussalla.
Asuminen: Puolen hehtaarin metsä on ihana paikka asua! Ehdottomasti plussalla. Pitkin vuotta olemme tehneet pikkuremontteja. Suurempia ovat olleet kattoremontti ja tieremontti, joista molemmista selvittiin hyvin. Asumisen kannalta mukavin hankinta tänä vuonna lienee ilmalämpöpumppu. Sisustamiseen olen löytänyt luonnosta kivet ja männynkävyt. Kannattaa kokeilla!
Terveys: Voi, voi... Niin ja näin. Kipuja ja kolotuksia on ollut pitkin vuotta. Onkohan kivutonta päivää tänä vuonna juuri ollutkaan? Pahimpina lienee kolme kuukautta kestänyt lonkkakipu ja sitä seurannut kolme kuukautta kestänyt olkapääkipu, joka onneksi on tällä hetkellä jo selvästi parempana. Veikkaan fibroa tai nivelpsoriaasia - mutta lääkäriin ei tietenkään kannata mennä! Koviin kuukautiskipuihin löysin oivan luonnonmukaisen hoitomenetelmän magneetista. Googlettakaa Lady care mn8 (ei sitä poikabändiä...). Toimii oikeasti! Paras juttu terveyden kannalta tänä vuonna on kuitenkin mielialan ja jaksamisen selvä kohentuminen aurinkopillereiden myötä. Plussaa ja miinusta siis.
Harrastukset: Tämän vuoden uusiin tuttavuuksiin kuuluu blogimaailmaan tutustuminen. Olen pitänyt omaa blogia kohta puoli vuotta. Syksyllä löysin neulomisen uudelleen. Ihanaa! Ulkoilua ja kävelylenkkejä en ole harrastanut riittävästi, huono omatunto kalvaa ajoittain. Lukemiseen on löytynyt aikaa, samoin olen saanut tehtyä kodin remontteja ja puutarhatöitä, joista pidän kovasti. Uusimpana harrastuksena aloittelen nyt valokuvausta. Ostin nimittäin joululahjarahoilla itselleni digikameran. Tavoitteena on opetella aikaa myöten ottamaan hienoja luontokuvia. Siinä hommassa taitaa kauneus kuitenkin olla kuvia enemmän katsojan silmässä... Harrastukset siis pääosin plussalla, liikuntaa saisin harrastaa säännöllisemmin. Ehkä valokuvaus vetää minut jatkossa useammin ulos?
Kaiken kaikkiaan kulunut vuosi näyttä olevan plussapainotteinen - plop, plop, plop... Ystävyyssuhteiden ylläpito on ollut surkeata (anteeksi kaikille ystävilleni!), samoin terveysongelmia on ollut turhan paljon. Tiedän - minun olisi pitänyt käydä lääkärissä. Voisin kai käydä vieläkin. Miksihän se tuntuu niin työläältä? Onko aloittamisen vaikeus syynä myös epäsäännölliseen liikunnan harrastamiseeni? Näihin asioihin pitänee panostaa tulevana vuonna.
Rauhallista, menestyksellistä ja onnellista tulevaa vuotta Teille kaikille! Innostukaa ja onnistukaa suunnitelmissanne!